Positiivisuus työelämässä - uhka vai mahdollisuus?

Riippuu varmaan siitä, millaisesta positiivisuudesta on kyse.

Törmäsin nyt toistamiseen somessa lyhyen ajan sisällä käsitteeseen toksinen positiivisuus. Somelle ominaiseen tapaan toimin kuten selkeästi moni muukin oli toiminut; hyppäsin lukemaan kommentteja - lukematta koko juttua. Olipa mielenkiintoista luettavaa.

Kommenttiketju täyttyi pääasiassa mielipiteistä, joissa kritisoitiin positiivista asennetta töissä ja hyvän esiin nostamista työyhteisöissä. Vinoiltiin ihmisistä, jotka pitävät työstään tai kokevat intohimoa siihen. Positiivisesti työhönsä suhtautuvia ihmisiä pidettiin teennäisinä ja automaattisesti työyhteisöidensä laiskimpina tai jollain lailla vääriin - työtehtävien ulkopuolisiin asioihin keskittyvinä tyhjän puhujina.

Tämän kommenttikentän lukeminen kosketti, kolmesta syystä. Ensimmäiseksi, kuulun juuri näihin ihmisiin, jotka aidosti pitävät työstään ja suhtautuvat siihen intohimoisesti ja oppimisen into silmissä kiiluen. Toiseksi, koska ymmärtääkseni toksinen positiivisuus ei ole lainkaan sitä, mitä kommenteissa annettiin ymmärtää. Ja kolmanneksi, koska itse pyrin aktiivisesti nostamaan positiivisia näkökulmia työhön liittyen ja kannustan ihmisiä käyttämään positiivista vahvistamista työpaikoilla suhteessa asiakkaisiinsa ja toisiinsa, jotta työssä hyväksi havaitut menettelyt ja mallit vahvistuisivat ja tehottomiksi tai jopa haitallisiksi vähenisivät. Teen näin siksi, että positiivisen vahvistamisen kautta tutkitusti saadaan huomattavasti enemmän hyvää aikaan kuin keppiä käyttämällä. Ja siksi, että tutkitusti se mistä puhutaan eniten, ja millä tavalla - vahvistuu. Niin hyvässä kuin pahassa.

Kun positiivisessa asenteessa ja positiivisessa vahvistamisessa lähdetään aidosta tarkoituksesta lisätä ja nostaa esiin hyvää itselleen ja ympärilleen, toksisessa positiivisuudessa kysymys on pikemminkin illuusion ylläpitämisestä tai huomiota vaativien epäkohtien piilottamiseen halusta. Kaikki ”positiivisuutta”, mutta kovin kaukana toisistaan.

Olen kohtaamistyössä suhdeperustaisuuden puolesta puhuja. On sitten kyse suhteesta asiakkaaseen tai työkaveriin.

Ajattelen kaiken tärkeän tapahtuvan suhteissa ja vuorovaikutuksessa. Siksi uskon myös monien työssä kuormittavien asioiden olevan vähennettävissä sillä, että panostetaan vuorovaikutustaitoihin ja perehdytään juuri siihen ihmiseen, jonka kanssa milloinkin ollaan.

Ollaan kiinnostuneita siitä, millä tavalla asioita esitetään, miten toisille puhutaan, miten annetaan ja otetaan vastaan palautetta ja miten opitaan tuntemaan työkaveri tai asiakas riittävän hyvin, jotta olettamukset tai tulkinnat eivät ohjaa tilanteiden etenemistä tai itse työn tekemistä.

Minun suhdeperustaisessa työotteessani ollaan kiinnostuneita siitä, mitä toinen ajattelee ja miksi toinen toimii kuten toimii. Omataan aitoa halua ymmärtää toista, ja vaikuttimia toisen ajattelun tai toiminnan taustalla. Halutaan vahvistaa hyvää ja antaa palautetta ääneen. Ollaan avoimen iloisia toisen onnistumisista ja toisaalta saatavilla ja apuna, kun kaikki ei mene niinkuin toinen toivoi.

Kaikessa ajattelussa on pohjalla positiivinen sävy. Kaikessa etsitään sitä, mikä on hyvin ja mitä kannattaa vahvistaa, mikä taas ei toimi ja miten haitallisista toimintamalleista päästäisiin eroon leimaamatta tai syyttämättä ketään.

Ei päälle liimattuna, vaan aidosti.

En aio jatkossakaan muuttaa asennettani työhön. En halua peitellä kiinnostustani, intoani tai haluani muuttaa omalta osaltani työelämää antoisampaan ja positiivisempaan suuntaan.

Mitä sen sijaan aion tehdä, on kannustaa ihmisiä löytämään hyvän hippusia itsestään, työstään ja työyhteisöstään, jotta hippuset ehkä jonain päivänä yhteen liitettynä muodostaisivat isomman kimpaleen, josta hankalana hetkenä voisi vuolla pienen palasen oman - ja työyhteisön hankalan hetken kannattelijaksi. Kunnes taas tuntuu helpommalta hengittää.