johtamisen “suhteellisuusteoriaa”
Hyvän johtamisen ”suhteellisuusteoriaa”
Lempilapseni suhdeperustaisuus ja systeemisyys kasvoivat ravinteikkaassa maaperässä alun perin lastensuojelutyön kontekstin kautta. Idätysvaihe päässäni alkoi heti päästyäni tutustumaan lastensuojelutyön ytimiin vuosia ja vuosia sitten viisaiden ja kokeneiden konkarien mielten avulla. Alkoi nousta ajatus siitä, että kaikki tärkeä tapahtuu ”suhteissa” ja vuorovaikutuksessa. Ajatukset siitä, että asioiden ja ihmisten väliset suhteet- ja nimenomaan asiat, jotka sijaitsevat näiden välissä- ovat tärkeimpiä. Tutkimisen arvoisia.
En silloin vielä haaveillutkaan työnohjaamisesta, mutta ihmisten johtamisesta kylläkin. Koulutin itseäni, luin, tarkkailin, osallistuin, onnistuin ja epäonnistuin. Kompuroin ja nousin taas. Huomasin, että useasta ihmisen kasvuun ja kehitykseen sekä käyttäytymiseen liittyvistä opeistani ja käyttämistäni teoreettisista viitekehyksistä olikin lopulta hyötyä kaikissa kohtaamisissa. Ei vain asiakastyössä vaan ylipäänsä valtaosassa vuorovaikutustilanteista. Työssä ja työn ulkopuolella.
Aloin syventää ymmärrystäni tietoisesti. Kokeilin muuttaa omaa ajatteluani ja suhtautumistani käytännössä erilaisissa kohtaamistilanteissa suhdeperustaisuus ja systeemisyys mielessäni. Sain todeta useita kertoja tämän kantavan hedelmää. Että ymmärtää miten tärkeää on erityisesti tavoitteellisessa vuorovaikutuksessa tuntea edes vähän toista, omata jonkinlainen suhde ja ymmärtää myös asioiden tai tapahtumien suhteita ja vaikutuksia toisiinsa päästäkseen yhteisymmärrykseen tai kyetäkseen sopimaan jostakin, antaakseen palautetta tai ohjatakseen uuteen suuntaan.
Kun suhteiden tärkeys ja toisten tunteminen edes jollain tasolla kasvoi, tuli mukaan aitoa välittämistä. Tahtoa olla hyvä ja luottamuksen arvoinen. Ja mitä se tyypillisesti tekee kohtaamisen tavoille? Se tuo mukanaan aitoutta, inhimillisyyttä, intentioiden selkeyttä ja varauksettomuutta. Ja mihin tällainen tyypillisesti johtaa? Vastavuoroisuuteen. Toisen kunnioittamiseen, tahtoon osoittaa myös olevansa luottamuksen arvoinen, parhaansa tehden.
Kun asioiden ja tapahtumien välisten suhteiden merkitys vahvistui omassa mielessä, ymmärrys aiempien kokemusten vaikutuksista käsillä olevaan tilanteeseen tai toimintaan vahvistui myös. Oli helpompi sanoittaa asioita ja etsiä yhdessä perusteita toiminnalle ja etsiä ehkä toimivampiakin tapoja. Yhdessä.
Vaikeissa tilanteissa tai erilaisia näkemyksiä kohdatessa laaja-alaisesta asioiden ja ihmisten välisten suhteiden ymmärtämyksestä oli hyötyä. Oli helpompi myös kohdata ihmiset yksilöinä. Tavoilla, jotka sopivat juuri hänelle. Tavoilla, jotka eivät sovi kaikille, mutta sopivat taas juuri hänelle.
Avoimuus lisääntyi inhimillisen ja vilpittömän kohtaamisen kautta, ja oli helpompi nostaa eri ihmisten vahvuuksia yhteiseenkin keskusteluun ja antaa positiivista vahvistusta – ja toisinaan toki kritiikkiäkin, kun pohja oli kunnossa.
Johtamistavoistani sain vuosien varrella paljon positiivista palautetta. Suoraan ja mutkien kautta. Se tuntui aina hyvältä, ja samaan aikaan jollain lailla epäansaitulta. Enhän tehnyt mitään ”ihmeellistä”.
Jälkeenpäin ajateltuna ehkä kuitenkin teinkin. Jollen mitään ”ihmeellistä”, ainakin ehkä jotain vielä hieman ”epätavallista” johtamisen kontekstissa etenkin alalla, jolla työskentelin. Alalla, jossa hierarkkiset ja vanhakantaiset johtamisen tavat ovat vielä jonkin verran arkipäivää, jota vahvat järjestelmät ylläpitävät – vaikka johtamista yksilönä haluaisikin koettaa toteuttaa modernimmin.
On ollut jonkin verran haastavaa ottaa työnohjaajan hattu käyttöön ja luopua esihenkilön tutusta, omaan päähän jo muotoutuneen hatun käytöstä. Ja samaan aikaan huomaan myös työnohjaajan työssä muotoutuneen ja edelleen muotoutuvan saman ”käyttöteoriani”; suhdeperustaisuuden ja systeemisyyden siirtyneen työnohjaajan hattuuni ja istuvan yhtä hyvin- jollei paremminkin tässä kohtaamis- ja valmennustyössä. Konteksti ja rooli on eri- mutta ihmisyys ja inhimillisyys ja suhteiden merkitys niin asioiden, kuin ihmistenkin välillä edelleen yhtä tärkeää.
- Janina